Uutislistaukseen

Nuorisotyönohjaajan virka avoinna

Suonenjoki on vajaan 7000 asukkaan savolainen mansikkakaupunki kauniin luonnon ja hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Lähikaupunkien Kuopion ja Pieksämäen kulttuuritarjonta on 40 min automatkan päässä.

Tarjoamme sinulle Suonenjoen seurakunnassa mahdollisuuden monipuoliseen, omannäköiseen työhön ja sen kehittämiseen.

Tehtäviisi kuuluu varhaisnuoriso-, nuoriso- ja rippikoulutyö sekä yhteistyö verkostojen kanssa.

Toivomme sinulta itsenäistä työotetta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja ja valmiutta myös ilta- ja viikonlopputyöhön. Oman auton käyttömahdollisuus helpottaa viran hoitamista.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on Kirkon säädöskokoelman nro 164 (31.5.2023) säädösten mukainen nuorisotyönohjaajan virkaan vaadittavaa tutkinto tai kirkkohallituksen tai piispainkokouksen aikaisempien päätösten mukainen vastaava koulutus tai tutkinto.

Palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 502 mukaan (vähimmäispalkka 2 598,45 e/kk).

Virkaan valittavan tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen.

Virkaan valittavan tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § mukainen rikosrekisteriote ennen viran vastaanottamista.

Virka täytetään vakituisesti 1.2.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virkaa täytettäessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa, joka alkaa tehtävän vastaanottamispäivänä.

Hakemukset on toimitettava 30.11.2023 klo 15 mennessä. Hakemukset voidaan toimittaa postitse (Suonenjoen seurakunta, Tapulikatu 2, 77600 Suonenjoki) tai sähköpostilla: suonenjoen.srk@evl.fi.

Haastattelut toteutetaan viikolla 49. Haastatteluun valituille ilmoitetaan tarkempi ajankohta.

Lisätietoja antaa kirkkoherra Risto Huotari puh. 0400 195 308 tai kappalainen Pekka Anttila, puh. 0400 195 307. Sähköpostiosoitteet ovat mallia: etunimi.sukunimi@evl.fi

27.10.2023 09.53