Arvokas vanhuus

Psalmissa 139: 14 Daavid kirjoittaa : "Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä." Jokainen ihminen on ihme!  Psalmin kirjoittaja ei sano, että minä olen ihme lapsena, nuorena, elämäni voimissa, tuottavana yksilönä, aina hyväntuulisena ja aktiivisena toimijana. Ihminen on suuri ihme myös askeleen hidastuessa , hiusten harmaantuessa, väsyneenä, työpanoksensa jo antaneena, sairaana tai yksinäisenä. 

Vanhuksen arvostuksen mitta ei myöskään saisi riippua siitä, kuinka hyvin tai huonosti elämä on sujunut. Joku on elämänsä aikana kerännyt sulkia hattuunsa, saanut hyvän aseman, arvostusta, kunnioitusta ja vaurautta. Jonkun toisen elämä ei olekaan sujunut ns. ohjekirjan mukaisesti. Elämänote on saattanut välillä lipsua. Elämisen jälki saattaa olla rosoinen ja rikkinäinen. Kaikesta huolimatta, jokainen vanhus on jo pelkällä olemassaolollaan ansainnut hyvän kohtelun, kunnioituksen ja arvostuksen.

Ei riitä, että juhlapuheissa arvostamme vanhuksia. Tarvitaan käytännön toimia. Aloittaa voi vaikkapa siitä, että huomioi omassa lähipiirissä ja naapurustossa asuvat vanhukset. Tässä korona-ajassa meidän täytyy huomioida pandemiaan liittyvät rajoitukset ikäihmisten tapaamisessa. Muistaa voi silti monin tavoin esimerkiksi soittamalla, kirjoittamalla postikortin tai auttamalla käytännön asioissa kuten lumien luonnissa, puiden kantamisessa tai hoitamalla vanhuksien puolesta kauppa- tai lääkeasioita.

Tämän vuoden yhteisvastuukeräys pureutuu ikäihmisten asioihin. Tällä kertaa vähävaraisten vanhusten auttamiseen Suomessa ja maailmalla. Monet vanhukset elävät taloudellisessa ja sosiaalisessa ahdingossa. Vähävaraiset vanhukset ovat usein tilanteessa, jossa vaikeudet kasaantuvat. Köyhyys aiheuttaa usein terveydellisiä ongelmia, sosiaalista eristäytymistä ja yksinäisyyttä. Koronapandemia on kurittanut entisestään juuri näitä kaikkein hauraimpia. Riittävän taloudellisen toimeentulon takaaminenkaikille vanhuksille on eettinen ja moraalinen velvollisuutemme. Jumala ei luokittele meitä ikämme tai saavutuksiemme mukaan. Hän ei myöskään tuomitse. Hänen luominaan olemme arvokkaita. Tehkäämme mekin samoin!

Diakoniatyöntekijä Sirkka Koponen