Uutislistaukseen

Toiminta Suonenjoen seurakunnassa elokuussa 2020

Koronaepidemiatilanne on ollut Suomessa kesän ajan rauhallinen. On ollut hienoa, että seurakunta on saanut taas kokoontua yhteen. Seurakunnan toimintaa on monelta osin aloitettu. Mm. kesäkirkkoja ja jumalanpalveluksia olemme voineet pitää. Rippikoululeirit ja lastenleirit pidettiin onnistuneesti ja turvallisesti.

Elokuussa moni kokoontuva toiminta alkaa taas ja syksyn toimintoja suunnitellaan. Tartuntatilanne on rauhallinen, mutta asiantuntijat pitävät epidemian toista aaltoa mahdollisena ja siitä viitteitä on myös näkyvissä.  On siis syytä varautua mahdollisiin muutoksiin.

 

Jumalanpalvelukset

Jumalanpalveluksissa voidaan kokoontua turvavälit ja hygienia huomioiden. Henkilömäärä suhteutetaan turvavälein tilaan sopivaksi. Ulkona vietettävissä kesäkirkoissa ei ole henkilömäärä rajoituksia.

Suonenjoen kirkkoon pystytään ottamaan jumalanpalveluksiin 200 henkilöä. Kirkossa tulee seurakuntalaisten noudattaa annettuja ohjeita ja huomioida turvavälit. Osa penkkiriveistä on poissa käytöstä. Seurakunnan työntekijät opastavat tarvittaessa. Samaan perhekuntaan kuuluvat ihmiset voivat istua vierekkäin. Ehtoollisjumalanpalveluksissa annetaan kirkossa erilliset ohjeet. Kirkkoon tultaessa ja sieltä poistuttaessa on noudatettava erityisen tarkkaa hygieniaa. Kipeänä ei voi osallistua jumalanpalvelukseen. Osallistujilla tulee olla oma virsikirja mukanaan.

 

Hautaan siunaaminen

Hautaan siunaamisissa suositellaan haudalla tapahtuvaa siunausta, mutta siunaus voidaan toimittaa myös kappelissa tai kirkossa. Henkilömäärä suhteutetaan turvavälein tilaan sopivaksi.

Suonenjoen kirkossa tapahtuvissa siunauksissa pystytään tilaisuuteen ottamaan 200 henkilöä ja kappelissa tapahtuviin siunauksiin voidaan ottaa n.30 henkilöä. Haudalla tapahtuvissa siunauksissa ei ole käytännössä muita rajoituksia, kuin se että turvaväleistä pystytään huolehtimaan.

Osallistujilla tulee olla oma virsikirja mukanaan, tai järjestäjien tekemä tilaisuuskohtainen moniste. Vainajan näyttöä ei ole: Arkkua ei saa avata seurakunnan tiloissa.

Muistotilaisuus on yksityistilaisuus. Vastuu yksityisen tilaisuuden toteutuksesta on sen järjestäjällä. Muistotilaisuuden voi järjestää seurakunnan tiloissa ottaen huomioon tilakohtaiset rajoitukset.

 

Muut kirkolliset toimitukset

Kirkkotilassa ja muissa seurakunnan tiloissa toteutettaviin kirkollisiin toimituksiin tullaan turvavälit ja hygienia huomioiden. Henkilömäärä suhteutetaan turvavälein tilaan sopivaksi.

Toimituksen jälkeen perheen järjestämä kaste-tai hääjuhla on yksityistilaisuus. Vastuu yksityisen tilaisuuden toteutuksesta on sen järjestäjällä. Kodeissa ja tai muissa yksityistiloissa toteutettavissa kirkollisissa toimituksissa vastuu on järjestäjällä.

 

Kokoontuva toiminta

Kokoontuva toiminta pyritään aloittamaan normaalisti. Huomioiden tilakohtaiset rajoitukset ja turvavälit. Tämä saattaa tuoda muutoksia kokoontumispaikkoihin.

 

Suonenjoen seurakunnan tilakohtaiset rajoitukset

Kirkko 200 henkilöä

Kappeli 30 henkilöä

Kerhotalo 25 henkilöä

Takkahuone 10 henkilöä

Seurakuntakodin kahvio 50 henkilöä

Seurakuntakodin sali 50 henkilöä.

Seurakuntasalin ja kahvion yhdistämällä seurakuntakodilla voi kokoontua maksimissaan 100 ihmistä

Ulkona tapahtuvissa toimituksissa ei ole rajoituksia. Kuitenkin turvaväleistä on pidettävä huolta

 

Diakonia ja keskusteluapu

Erityisesti papit, diakoniatyöntekijät ja vanhustyöntekijä ovat keskusteluapuna, jos haluat keskustella koronaviruksen aiheuttamasta huolesta, tai muista mieltäsi painavista asioista. Ole yhteydessä seurakuntamme työntekijöihin puhelimitse tai sähköpostilla. Tilannekohtaisesti voit sopia myös kahdenkeskisen tapaamisen työntekijän kanssa.

Seurakunnan työntekijät tekevät kotikäyntejä huolehtien hyvästä hygieniasta.

Vapaaehtoisten toimintaa emme valitettavasti pysty vielä aloittamaan.

Jos tarvitset apua ruoan saamiseksi, ota yhteyttä diakoniatyöntekijöihin p. 0400 195317 (Sirkka) tai 0400 195324 (Mirkka). Eu-kasseja voi kysellä Suonenjoen ViaDialta, mutta niitä saa myös meiltä seurakunnasta. Myös muissa vaikeuksissa ole herkästi yhteydessä, niin mietitään yhdessä, miten voisimme sinua/ perhettäsi auttaa.

Vanhuksille kuljetamme tarvittaessa arkipäivinä kauppaostoksia kaupasta tai lääkkeitä apteekista kotiin. Näissä tilanteissa ole yhteydessä diakoniatyöntekijään p. 0400 195317 (Sirkka).

 

Työntekijöiden kanssa voi sopia henkilökohtaisen tapaamisen (sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi).

Kirkkoherra Petteri Hämäläinen 0400-195 308 vapaapäivät pääsääntöisesti to-pe (poissa 17-23.8)

Kappalainen Pekka Anttila 0400-195 307 vapaapäivät pääsääntöisesti ma-ti (lomalla 18.8 asti)

Diakoni Sirkka Koponen 0400-195 317

Diakoni Mirkka Vehviläinen 0400-195 324

Nuorisotyönohjaaja Jenni Venejärvi 0400-195 314

Nuorisotyönohjaaja Kirsi Virta 0400-195 306

Talouspäällikkö Auli Soininen 0400-195 303

Toimistosihteeri Riitta Ylönen 0400-195 301

 

 6.8.2020 Kirkkoherra Petteri Hämäläinen

2020-08-06 14:41:00.0